perjantai 30. lokakuuta 2015

Ensimmäinen työviikko takana


Tää viikko jäikin melko lyhyeksi, sillä työt alkoivat tiistaina ja tänään oon ollut kipeenä... Hyvä kun oon aamupalalle noussut!

Vaikka lapset ovatkin ihania, on tämä viikko ollut hieman turhauttava. En ole päässyt tekemään vielä sitä, mitä olen tullut tänne tekemään - siis kuntoutusta näkövammaisten kanssa. Ehkä seuraavina viikkoina sitten!

Työ on ollut tähän mennessä hyvin samanlaista kuin suomalaisissa päiväkodeissa, joskin muutamia eroja löytyy. 

Esim. 
Suomessa ulkoillaan enemmän
ja nukutaan päiväunet
kodinomaiset rakennukset
lapsilla ilmainen "kouluruoka"
komennetaan enemmän (sekä hyvässä että pahassa)

kun taas täällä
tehdään paljon yhdessä, eikä pienissä ryhmissä
korostetaan hyviä käytöstapoja (huomaa eron suomalaisissa aikuisissa vs. irlantilaisissa aikuisissa)
kehutaan paljon, mikä tuntuu ehkä välillä hieman hassulta joissain tapauksissa
koulumaiset rakennukset
omat eväät 

Lisäksi itsestä tuntuu tällä hetkellä, ettei kukaan ole ns. vastuussa minusta työpaikalla, kun taas Suomessa olen aina saanut perehdytyksen. Täällä olen itse saanut selville kaikki mm. ovikoodit ja työtavat ja säännöt. Kahvisääntöä en silti ymmärrä... siitä kohta lisää


Lasten kanssa ollaan puhuttu Halloweenista joka omalta kohdalta jäi tänään välistä sairastelun takia... leivottu suklaaomenia (?) ja tehty robotteja - siis lähes samoja asioita kuin Suomessa päiväkodeissa. 



Sitten kahvisääntöön. 
Eilen aamulla en ehtinyt "kotona" juomaan kahvia, joten kävin ostamassa JoJo's Cafesta sellaisen.
Olin hieman etuajassa töissä, joten ajattelin nauttia kahvikupposeni luokassa. 

Mutta ei.

Se on kiellettyä. 

Ymmärrän, että onhan siinä suuri riski että lapsi saisi niskaansa kuumaa kahvia... Tietysti kunnioitin työpaikan sääntöä ja menin käytävään nauttimaan kahvini - sillä olinhan etuajassa. 

X.M


tiistai 27. lokakuuta 2015

ChildVision sneakpeak

Alla on kuvia ChildVisionilta joita otin oikeastaan jo pari päivää takaperin, kun käytiin tsekkaamassa työpaikka Doloresin ja Vernan kanssa.


ChildVisioniin on vajaat 4km meidän asunnolta ja töihin menen kävellen. (Menee sinne bussejakin, mutta yhdellä bussilla sinne ei pääse, eikä Dublinin julkinen liikenne toimi iiihan niin minuutilleen kuin Suomessa, eli bussit tulee sitten kun tulee.)

Työpaikalle on helppo löytää, mutta alue itsessään on aika suuri ja juuri oikean koulun (esim. Preschool tai Creche) löytäminen voi tuottaa haasteita. Tämän viikon olen töissä Learning Tree Chechessä, mikä vastaa suurinpiirtein Suomen päiväkoteja. Tulevina viikkoina työskentelen alkupäivän CV:ssä ja iltapäivällä Crechessä.

Tänään olin neljävuotiaiden ryhmässä, ja lomakauden (halloween...) takia siellä oli alle kymmenen lasta paikalla, kun yleensä on parikymmentä. Learning Tree ei varsinaisesti kuulu ChildVisioniin, mutta he vuokraavat CV:n tiloja. Huomasin aika paljonkin eroavaisuuksia em. crechessä ja suomalaisissa päiväkodeissa, esim. Suomessa lapset eivät saa huutaa (oman kokemuksen perusteella) vaan desipelit tulee pitää melko kohtuullisina... kun taas täällä lapset leikkivät koko päivän äänekkäästi (lue: huusivat) eikä heitä siitä komennettu. 

Toinen suuri eroavaisuus oli miljöössä. Suomessa päiväkodit ovat usein yksikerroksisia ja ovat melko kodinomaisia, kun taas täällä ko. creche oli "kerrostalo", jossa oli eri kerroksissa eri-ikäisiä lapsia (en päässyt tutustumaan taloon kunnolla, joten tämänhetkinen tieto on tullut havainnoimalla) ja ryhmät pysyttelivät ns. omissa kerroksissaan. Kerrostalon edustalla oli leikkipiha, johon ei sateen takia tänään menty.


Vielä yksi suuri eroavaisuus CV:ssa on siihen itselle tuttuun koulumiljööseen on se, että koulun alueelta löytyy kaikenlaisia eläimiä.

Hevosia, poneja, hanhia, sorsia, kalkkunoita, kanoja, kukkoja, pupuja, lintuja, ferrets (siis jotain näätäeläimiä?) joiden koti näkyy ensimmäisessä kuvassa. How cute is that?! Lisäksi oli vuohia ja lammas. En muista oliko muita.

Ja syy siihen, miksi olen juuri ChildVisionissa ja miksi siellä on eläimiä on se, että ChildVision on koulu näkövammaisille lapsille. ChildVision on toiminut ilmeisesti yli sadan vuoden ajan ja on ainutlaatuinen koulu. Koulusta löytyy preschool, primary school, post-primary school ja vocational school, eli porukkaa löytyy monesta ikäluokasta. Lisäksi alueella on Jojo's Cafe joka on auki kaikille, ja jos en väärin muista niin myös muut pääsevät hoitamaan eläimiä.

Toivottavasti en oo tulossa kipeäksi, tänään oli töiden jälkeen ihan tajuton päänsärky! Onneksi se helpotti, mutta tulin tosin Suomessakin päiväkotijaksolla sänkypotilaaksi joten... Fingers crossed!



Olen siis suorittamassa täällä kuntoutumisen tukemisen jaksoa, liittyen näkövammaisuuteen. Tänään en päässyt työskentelemään näkövammaisten kanssa, mutta enköhän vielä ehdi. Ensimmäinen työviikko on erilainen juuri lomakauden takia. Kuvien jälkeen on linkki ChildVisionin sivuille jos joku jäi tässä vaiheessa kaivertamaan!

X, M



Hey there!
It was my first day in Learning Tree creche, which doesn't belong to ChildVision but they work together. It was exciting, I worked with four year old kids and it was loud! I got awful headache after work and it felt like my head was exploding but I got over it - oh my goodness!
There is a link to ChildVisions website if you wanna know something about it in english.
I'm really excited to work in there and I hope I won't come down with the flu, the children were coughing and blowing... Up there you can see pics that I took the other day from CV area and I think it's absolutely lovely! With all the animals (horses, ponies, bunnies, sheeps, ducks...you name it!) and their cute homes! Also excited about braille, hopefully I'll be able to get to learn a little of it. 

X, M

maanantai 26. lokakuuta 2015

Sunday mood

Maanantaiaamua vaan kaikille :) Mulla alkaa vasta huomenna työt, niin tuntuu että ois sunnuntai! Oon vieläkin ihan Suomen ajassa, eli mun päässä (ja tietokoneella) kello on 13 kun se "oikeasti" on vasta 11.


Dave, meidän ns. host-isä kertoi, että Irlannissa on ihan normaalia jättää menemättä maanantaina töihin jos ei huvita - siis mitä! Samoin silloin, jos on pari astetta pakkasta tai jos sataa lunta. Irlannissa ei siis ole talvisin ilmeisesti valkea maa, vaan lunta on vain pari senttiä. 

Vaikka heräsin aikaisin, (8 aamulla paikallista aikaa) en ole kauheasti saanut aikaiseksi... Mutta ehkä se on sallittua vapaapäivänä :-) Olen kuitenkin tutkiskellut karttoja, joita mun huoneeseen oli jätetty. Aluksi en meinannut ollenkaan löytää mitään tuttua kartalta, vaikka kierreltiinkin eilen paljon Dublinin keskustassa... mutta lopulta aloin hahmottamaan karttaa ja tajusin, että mehän ollaan nähty jo vaikka mitä nähtävyyksiä! Esim. The Spire ja Bank of Ireland (joita on varmasti monta, mutta nähtiin yksi todella näyttävä yksilö ihan keskustassa). Nähtiin kyllä The Spire kun kuljettiin sen ohi, mutta koska luultiin sen olevan paljon suurempi, ei uskottu sen olevan se The Spire. Nojoo...





Mun huoneeseen oli jätetty paljon erilaisia karttoja ja esitteitä, joita tutkin tänä aamuna. Kuvassa on pari esimerkkiä, mihin haluaisin mennä tän reissun aikana! Esimerkiksi tuo Giants Causeway näyttää todella upealta. Tuollaiset päivän reissut on todella kivoja esim. viikonloppuisin kun pääsee näkemään paljon erilaisia paikkoja. Varsinkin, kun Suomessa näyttää aika erilaiselta.. Tämä on siis ensimmäinen kertani Irlannissa ellen ole sitä jo kertonut ja siksi haluan nähdä kaiken.


Eilen käytiin Vernan kanssa lähipubissa. Tunnelma oli korkealla, sillä kaikilla näytti olevan hauskaa!
Ihmiset olivat todella sosiaalisia ja kaikki nauroivat, pitivät hauskaa! En edes lähde vertaamaan suomalaisiin pubeihin ja niissä istuviin jöröihin...

Tälle päivälle ei ole vielä suunnitelmia. Vernalla alkoi tänään harjoittelu, joten pitäisi keksiä itelleni jotain tekemistä! Toisaalta, jos on täällä kämpillä niin säästää rahaa :-)

We'll see! Nyt suihkuun. Huomenna laitan kuvia omasta työpaikastani ;) PS. Käy katsomassa myös Vernan blogi ! Yritän saada vähän nätimmäksi tätä blogin ulkoasua little by little. Tällä hetkellä mm. kuvien asettelu ei mene ihan niin kuin haluaisin...

X, M

Briefly in english:
I'm suffering from jetlag... For me it's already 2pm instead of 12am. Today it's a local holiday (at least in schools) so it feels like sunday. I dont have any plans for today, Verna has started her practise in St. Gabriels nursing home. 
Tomorrow I will blog about my work in ChildVision so stay tuned! Up in the pics you can see The Spire that we didn't recognise as The Spire and The Bank of Ireland, at least one of them. 
I was planning some 1 day tours to Giants Causeways and to Connemara. Of course I want to see everything since it's my first visit in Ireland. Now to shower.

X, M

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Palms and pumpkins for everyone!



Eli, täällä tosiaan ollaan. Jo tässä ajassa on ehtinyt tapahtua aika paljon! Eilen tosiaan tapasin Vernan, joka on myös lähihoitajaopiskelija ja lähti samalle reissulle mun kanssa. Asutaan täällä Donnycarneyssa, Dublinissa. Seutu on todella kivan oloinen, samoin mun tuleva työpaikka Childvision, jota käytiin kurkkaamassa.

Verna and me





Sometihng weird going on in Dublin

Tänään käytiin meidän vuokranantajan kanssa katsomassa läpi meidän työpaikat. Hieman ehkä sokkeloista seutua mutta onneksi ainakin melkein tiedetään nyt, missä on mitäkin. Käytiin sen jälkeen Vernan kanssa keskustassa. Dublinin keskustassa tuntui olevan kaikki ja ei mitään..? Ei löydetty kauheasti esim. vaatekauppoja, mutta eiköhän ne siellä ole! Pubeja tosin löytyi senkin edestä :-)

Käytiin myös syömässä La Gondola -nimisessä raflassa, oli hyvät ruoat eikä ollut pahan hintaista - kahden ihmisen ruoka + juoma oli yhteensä alle 30€. Tosin ei mennyt sekään ihan putkeen, sillä ensimmäisen haarukallisen jälkeen mun pasta ui viinissä...
Onneksi sain uuden viinin ja uuden ruoan, vaikkakin siinä kesti hetki. Ravintola oli aivan täynnä ja tarjoilijoita oli vain kaksi. No, siitäkin selvittiin.

Ruoan jälkeen oli seuraava haaste edessä, nimittäin oltiin hieman eksyksissä ja tarkoitus oli löytää takaisin kotiin... Onneksi joku mies auttoi meitä ja päästiin oikeaan bussiin ja oikeaan suuntaan. Tosin, bussi lähti kesken tietyömaan ohittamaan  taksia joka ohitti edellä ajavan ajoneuvon ja meidän bussi jäi jumiin niihin tietöihin! Oli aika mielenkiintoista seurata tätä tilannetta bussin toisesta kerroksesta kesken ruuhkan. Lucky us, meillä ei ollut kiire mihinkään ja saatiin seikkailla rauhassa.

Onneksi mulla on kiva host-family ja matkaseura. Kaksi ns. stereotypiaa on jo kyllä kumoutunut matkan aikana. 1) Irkkuaksentti. Kyllä siitä saa onneksi hyvin selvää, vaikka se aluksi vähän naurattikin. ja 2) Gingers. Ei täällä sellaisia ole! Katukuvassa näkyy vain ruskeahiuksisia ihmisiä, hah :)

X, M

Sorry, not in english this time. Ps. It's funny that people in here don't know how to speak irish ;)

Hello Dublin

Perillä ollaan! Tultiin tosiaan eilen tänne todella pienellä lentokoneella (käytävän molemmin puolin oli vain 2 paikkaa!) ja vähän eksyttiin kun päästiin lentokentältä.. mutta löydettiin perille.

Kerron lisää tämän päivän aikana, nyt pitää mennä!

X, M

Dublin from the plane. Every house looks exactly the same! 

Here we are! I will tell you later more, now we have to go.
X, M

tiistai 20. lokakuuta 2015

Must have


Irlannissa on siis erilaiset pistorasiat, eikä perus suomalaisille tutut johdot sovellu niihin, joten väliin tarvitaan adapteri. Mainitsinkin jo viime postauksessa, että adapteri täytyy käydä ostamassa. Ja tältä se nyt näyttää. Näitä löytyy varmasti monestakin paikasta, omani löytyi Clas Ohlsonilta ja maksoi vajaat 8e. Tuotteen laadusta en osaa vielä tässä vaiheessa sanoa :-) Pakkauksen takapuolella listattuna maat, joissa juuri tämä adapteri sopii.

Kuva: Google


Itseltäni meinasi kyllä yksi toinen - opiskelijalle melko tärkeä asia unohtua. Nimittäin Learning Agreement paperit... hups.
Onni onnettomuudessa, ko. paperit tuli puheeksi erään toisen kv-jaksolle lähtevän opiskelijan kanssa ja ehdin tulostamaan ja allekirjoituttamaan ne. Ehkä viime hetkellä mutta ajoissa!

Vähän kyllä jännittää, lauantaina lähtö! Onneksi on pari päivää aikaa tutustua kaupunkiin ja mm. työmatkaan, kun työt alkavat vasta 27.10. ChildVisionissa. Toivottavasti en sairastu nyt, vähän on sellainen olo...

X,M

Briefly in english:
There is the adapter in the fist pic and the second one tells what kind of adapter you should buy for your trip. Don't forget to check that oen out!

Aaand I almost forgot to print and fill my Learning Agreement papers.. Oops. Well, better late than never. My journey begins in saturday!

You only had one job two jobs (in my case!)
X, M




maanantai 19. lokakuuta 2015

Ennen lähtöä

Täytyy tehdä vielä kamalan monta asiaa! Pakata, siivota, lähetellä sähköposteja, hoitaa koulujuttuja jne. Mitä sitten neljäksi viikoksi pitäisi pakata?

Itse ajattelin aloittaa näistä:

-Passi
-Lompakko
-Puhelin (sekä oma että pre paid -liittymää varten puhelin tarvittaessa), kamera, tietokone
-ja niihin laturit...
-eurooppalainen sairaanhoitokortti, matkavakuutuskortti, henkkarit... kortteja kaikille!
-sateenvarjo
-kalenteri
-koulupaperit (Learning Agreement -joka pitäisi ensin täyttää... ja Europass Mobility)
-hammasharja ja -tahna, kasvorasva, meikit yms hygienia-/kosmetiikkatavarat
-vihko ja pari kynää
-joku pikkulaukku arkikäyttöön
-adapteri! *Irlannissa on erilaiset pistorasiat, eikä suomalaisille tutut
 sähköjohdot sovi niihin. Siksi pitää käydä ostamassa adapteri, jes.
-lakanat (varmuuden vuoksi)

-talvitakki, sadetta pitävä takki
-parit kengät
-neuleita, villasukkia
-alusvaatteita, yövaatteet
-sukkia
-kevyempiä paitoja, lähinnä pitkähihaisia. *Irlannissa on kuulemma kylmät asunnot ja rakennukset
-housuja, sekä rentoja että "oikeita", eli ne missä ollaan ihmisten ilmoilla...
-kaulahuiveja, hanskoja!

ja loput taitaa tulla mieleen sitten pakkausvaiheessa. Itse aina teen listoja siitä mitä pitää pakata ennen lähtöä, muuten unohtuu puolet tavaroista...

X, M
packing hack!

Briefly in english:
I'm making a list of all the things I should pack. Starting from the basics and then ... the suitcase is full! Also reminding myself of how lazy I can be, hah. Lucky me I still have these 8 days before it's really happening!
X, M

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kuka mä oon?

Moikka  kaikki!



Mä oon tosiaan Mirka, opiskelen lähihoitajaks Espoon Omniassa. Koulun alotin tammikuussa 2015 ja tarkotus olis valmistua 2016 uutenavuotena.

Lähtö Irlantiin on alle kahden viikon päästä, apua, 24.lokakuuta ja paluulento on 22.11. eli tiedossa on neljän viikon seikkailu! Asustan ja työskentelen Dublinissa, työpaikkana on ChildVision. Siitä tietty lisää myöhemmin - until then http://www.childvision.ie

Eli meille annettiin yks ja ainut koulutehtävä (paperitöiden lisäksi...), joka täytyy tuolla vaihtojaksolla tehdä ja se on blogin pitäminen. Ja tässä se nyt on.

Koska en vielä tiedä kauheasti millasta mun reissussa tulee olemaan, en osaa sanoa miten paljon tätä blogia päivitän. Kuitenkin tarkoituksena olis päivittää tätä ehkä pari kertaa viikossa (?). Tän ohella mä tein tätä reissua ajatellen instagram -tilin, joka on siis kaikkien nähtävissä. Jos kiinnostaa, seuraa tiliä fourweekswithme ( https://instagram.com/fourweekswithme ).

X, M

Irish Flag Paper Garland, Irish Wedding, Party Decorations, St. Patrick's day Decor, Made in Ireland:
Kuva: pinterest

Briefly in english,
Who? Mirka, 19, practical nurse student from Finland
What? Practicing and living in Ireland, Dublin
When? 24th of Oct - 22nd of Nov
Why? Didn't want to miss the chance to go and see the world. 

x, M